Valo tarttuu – Lilja 3/2017

Moni sanoo, että joka kevät valon voima tuntuu aina vain ihmeellisemmältä. Valon puute on saanut meidät kääntymään sisäänpäin ja sisätiloihin. Jopa neljäsosa pohjoisen asukkaista kärsii kaamosoireilusta: pimeään vuodenaikaan liittyvästä mielialan laskusta. Lenkille ei jaksa lähteä, iltaisin ei saa mitään aikaiseksi. Omat voimat tuntuu vähäisiltä, ei meinaa jaksaa uskoa itseensä.

Pimeän jälkeen valo vaikuttaa voimakkaasti ja vihreän esiin työntyminen tuntuu ihmeeltä. Samaan tahtiin valon lisääntymisen kanssa myös voimavarat kasvat. Että kaiken sen pimeän, likaisen ja harmaan jälkeen voi vielä syntyä jotakin uutta.

Sama on pääsiäisen kanssa. Ilman paastoa ja ikävää, ilman pitkäperjantain pimeää ja hiljaisen lauantain ihmettelyä ajan ja ikuisuuden välimaastossa, ei pääsiäisen valo olisi mitään.

Joka vuosi pääsiäisen tapahtumat ovat yhtä outoja. Haudasta nouseminen hämmästyttää, kuoleman voittaminen tuntuu merkilliseltä. Että valo voi näin syrjäyttää pimeyden ja vanha muuttuu uudeksi, kuollut herää eloon.

Elämä kerryttää monenlaisia painolasteja, murhetta, kipua ja ulkopuolisuutta. Se kaikki saattaa satuttaa niin, että Jumalakin tuntuu unohtaneen. Siksi tarvitaan kevään valoa. Kaikki se, mikä minussa ja maailmassani on kuollutta, saa jälleen herätä eloon. Ei ole sellaista pimeää, mihin valo ei osuisi.

Valo kutsuu puoleensa, mutta valoon päin kääntyminen vaati myös rohkeutta, sillä se osuu. Paljastaa pimeän. Kasvojen kääntäminen valoon vaatii uskallusta, mutta se kannattaa. Ihmisen pyyntö on tuhansia vuosia ollut: ”Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo.” (Ps. 80:3)

Kristus on ”Isän synnyttämä aurinko, ennen aurinkoa syntynyt”. Hänelle mikään pimeys ei ole pimeää. Hänen katseensa paljastaa syvimmät salat, hän tietää kaiken sen, minkä pimeys peittää, mutta hänen luonaan asuu valo. Ja se valo tarttuu.

Ylösnousemuksen aamun jälkeinen elämä on aina elämää valossa, sillä Jumala ”pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

Vuosi vuoden jälkeen se tuntuu yhä suuremmalta ihmeeltä.