Turusta pyhiinvaelluskaupunki – Lilja 5/2019

Pyhiinvaellusten suosio on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Yhä useamman mieli vie Santiago de Compostelan poluille, mutta myös lähivaellusten suosio on kasvanut. Viime vuoden aikana Suomen kansallispuistoissa käytiin yhteensä 3,1 miljoonaa kertaa, vaeltajia on yli kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Vaellus rauhoittaa arjen hektisyyden keskellä. Rauhallinen kävely hiljentää mielen ja hiljaisuus tekee hyvää. Luonnon kauneus hoitaa. Myös kiire pysähtyy. Pidempi vaellus vie toisenlaiseen aikaan, jossa arjen rutiinit jäävät ja mielen täyttää ihmeellinen vapaus. Elämä yksinkertaistuu ja merkitykset kirkastuvat, oli sitten kyse lähimetsästä, yhden yön vaelluksesta tai pidemmästä pyhiinvaelluksesta.

Pyhiinvaeltajien kokemuksia tutkinut Päivi Aikasalo toteaa, että pyhiinvaellus on modernille ihmiselle sopiva tapa ilmaista uskoa, kokea hengellisyyttä sekä etsiä elämän tarkoitusta. Aikasalo katsoo, että pyhiinvaellusten kokemuksellisuus, visuaalisuus ja yhteisöllinen luonne viehättävät tämän ajan ihmisiä enemmän kuin kirkkojen perinteinen toiminta ja ne kutsuvat puoleensa hyvin erilaisia ihmisiä.

Toukokuussa Turku saa uuden pyhiinvaellusreitin. Pyhän Olavin saaristoreitti kulkee kauniin saariston läpi Turusta Tukholmaan ja liittyy siellä Ruotsin ja Norjan Olavin reitteihin. Reitti päättyy Atlantin valtameren rantaan Norjan Trondheimiin. Ensimmäiset vaeltajat ovat jo reittiä testanneet. Saaristossa vaeltajia on vastassa kauneuden lisäksi ihmeellinen hiljaisuus. Reitille odotetaan myös kansainvälistä suosiota. Seuraava vaihe on mannerreitin rakentuminen, johon monet Turun lähialueen Olavin kirkot liittyvät. Tämä reitti kulkee läpi Suomen Norvgordiin.

Turku on toiminut pyhiinvaellusten keskuksena jo keskiajalla. Pohjoismaisista pyhiinvaelluskohteista vanhin ja tunnetuin oli Pyhän Olavin hauta Norjassa ja se oli myös ainoa pohjoinen kohde, jonne saapui vaeltajaryhmiä Pohjoismaiden ulkopuolelta. Myös Suomessa Olavin kirkkojen reitti oli suosittu. Edelleen vaellettavissa on myös Pyhän Henrikin keskiaikainen pyhiinvaellusreitti, joka vie Turusta Köyliön Kirkkokarille ja sieltä Kokemäelle. Turun alueella ja eri puolilla Suomea kulkee erilaisia reittejä ja pyhiinvaellustapahtumia järjestetään vanhoja kulkureittejä mukaillen. Yhtään pyhiinvaelluskeskusta Suomessa ei kuitenkaan ole.

Turku on Suomen vanhojen pyhiinvaellusreittien keskus. Nyt tänne rakentuu uusia viitoitettuja reittejä, uudenlaisia panostuksin ja palveluin. Turun alue tarvitsee oman pyhiinvaelluskeskuksen ja halutessaan Turusta voisi tulla myös Suomen pyhiinvaelluskaupunki.