Suuremman suojassa – radion aamuhartaus 11.8.2016

Voin saatella sinut isolta tuntuvan koulun pihalle, mutta elämänpolkusi sinä kuljet itse.

Näinä elokuun päivinä kaduilla näkyy pieniä tyttöjä ja poikia keltaiset lippikset päässään. Ilmassa on riemua, jännitystä ja haikeutta. Monen lapsen ja vanhemman vatsanpohjaa kipristelee. Yksi elämänvaihe on päättymässä ja jotakin kokonaan uutta on edessä. Haikeus valmistaa uuteen ja tekee tilaa ilolle.

Ihan äsken itsekin saattelin nuorimmaistani kouluun. Päiväkodin portti oli suljettu viimeisen kerran ja nyt oli luotettava siihen, että elämä kantaa:

Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet.
He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi jalkaasi kiveen. (Ps. 91:11).

Sydämestä puristi ja oli pakko vähän purra huulta. Samalla tuntui hyvältä katsella sinun iloasi.

Nämä siirtymät vievät väkisin myös omaan lapsuuteen. Tässä hetkessä tuntuu, että ihan vastahan sitä seisoi itse suurelta tuntuvalla koulun pihalla, iso reppu selässä, omassa jonossa. Jossain etäällä oli äiti tai isä. Riipaisee. Ja samalla tuntuu mielettömältä: edessä on sinun elämäsi, sinun tiesi.

Näinkö nopeasti nämä vuodet menevät? Ihan vastahan puristin sinua ensimmäistä kertaa sydäntäni vasten, siltin nukkaista poskea, tyynnyttelin ja hyräilin hiljaa. Ihmettelin elämän lahjaa ja voimaa, joka sinussa oli.

Kaikki nämä vuodet olen iltaisin piirtänyt selkääsi tarinoita ja hyräillyt hiljaisen rukouksen. Olen yrittänyt parhaan taitoni mukaan olla sinulle äiti. Välillä on mennyt ihan pieleen, toisinaan olen onnistunut paremmin. Sinä synnyit tähän meidän perheeseen, tämän suvun keskelle. Voisitpa aina kokea ja luottaa, että tässä me olemme, sinun lähelläsi ja haluamme elämääsi kaikkea parasta.

Tekee mieli kaapata sinut syliin ja kysyä, että muistathan sen, miten paljon minä sinua rakastan. Sinä rimpuilet irti, vastaat nopeasti: ”joo”, ja juokset omiin leikkeihisi.

Nyt on se kohta, jossa on luotettava. Voin katseellani saatella sinua matkaan ja sitten sinua ei enää näy. Voin saatella sinut isolta tuntuvan koulun pihalle, mutta elämänpolkusi sinä kuljet itse.

Tänään sitä vain toivoo, että rakkaus kantaa, ohjaa turvallisille teille. Voi miten toivonkaan, että sinua vastassa olisivat hyvän aikuisen kasvot ja maailma, jossa sinulla olisi sinun kokoisesi paikka. Et pelkäisi liikaa, uskaltaisit luottaa, heittäytyä ja innostua. Osaisitpa olla ihmisiksi.

Osaisitpa katsoa kiinnostuneena ja luottavaisesti ihmisten maailman eroavaisuuksiin. Me kaikki emme näytä samanlaisilta, ajattele samalla tavalla tai usko samalla tavalla. Se ei ole pelottavaa vaan se on kiinnostavaa.

Sinä olet kaunis. Olet ihme. Olet juuri oikeanlainen. Ja niin ovat kaikki uudet luokkakaverisikin. He, joista saat toivottavasti uusia ystäviä.

Sinulla on oma maailmasi, omat haaveesi ja unelmasi. Sinä et enää kysele minulta, miksi tämä maailma on tällainen. On minun vuoroni kysyä: millainen päiväsi oli? Mitä tänään tapahtui? Oliko yhtään ikävä?

Sitten tulee ensimmäinen vanhempainvartti. Sinulla on pöydälläsi erilaisia kasvoja: hymyileviä, vakavia ja surullisia. Opettaja kyselee, miten kaikki on mennyt ja kuvien avulla sinä kerrot, miten kaiken olet kokenut ja tuntenut. Tuntuu riemulliselta nähdä, että asiat sujuvat ja sinä nautit koulusta. Lopuksi opettaja kysyy vielä, että onko sinulla jotain murheita tai huolia. Sanot, että ”on yksi”. Nyt minä vuorostani huolestun ja mietin, että mitä ihmettä se voi olla. Katsellemme sinua hiljaa ja lopulta vastaat: ”Ukrainan kriisi”.

Minä olen samaan aikaan helpottunut ja surullinen. Lapsen maailmaasi tunkeutuu kaikki tämän maailman pahuus. En minä, tai kumpikaan meistä vanhemmista, ei koulu, eikä kukaan voi varjella sinua siltä. Mutta jospa sinä et huolehtisi liikaa. Jospa me aikuiset osaisimme oikealla tavalla suojella. Saisipa lapsuuden hyvä maailma suojata sinua vielä kauan ja olisipa sinulla vielä aikuisenakin omat turvasatamasi, paikkasi, missä ei ole mitään hätää.

Muistaisitpa sinä sen, että et ole koskaan yksin. Muistathan, että meidän Jumala on lasten kaltaisten Jumala. Hän on lasten ystävä. Hänelle lapset ovat ensisijaisia, ensimmäisiä. Hän ottaa lapset syliinsä, sinutkin, kantaa sylissään sydäntään vasten painettuna ja siunaa sinua. Hän laskee kätensä sinun päällesi. Hän on luvannut suojata sinua edestä ja takaa. Hän tietää kaiken. Se on ihmeellistä, sitä on vaikea ymmärtää (Ps. 139:5-6), mutta sen luottamuksen varassa me uskallamme elää.

Hyvä Jumala,
kiitos siitä, että tässä maailmassa on lapsia.
Suojele lapsissa asuvaa elämän salaisuutta.
Anna lasten elämään kaikkea sitä, mitä he tarvitsevat
voidakseen kasvaa vapaina ja huolettomina, omassa tahdissaan
kohti elämäntarkoitustaan.

Varjele lapsia heidän koulutiellään.
Varjele vaaroilta ja kaikilta kohtuuttomuuksilta.
Ole heidän kanssaan, kun jännittää ja pelottaa.
Ole heidän kanssaan, kun ilo ja riemu pakahduttavat mielen.
Anna ystäviä ja turvallisia aikuisia, jotka katsovat heitä lempeästi.

Anna meille vanhemmille luottamusta ja levollisuutta uuden elämänvaiheen edessä.
Varjele loputtomilta työtaakoilta ja työttömyyden huolilta.
Kun väsymme, anna voimia
ja ihmisiä, joiden kanssa voimme jakaa väsymyksemme,
pettymyksemme ja voimattomuutemme.
Anna viisautta olla oikealla tavalla lastemme tukena,
että kuulisimme heidän suuret kysymyksensä ja osaisimme olla riittävästi läsnä.
Anna luottamusta siihen, että elämä kyllä kantaa. Anna rakkautta.