Kuuntele saarna Yle Areenassa.

1. Kor. 8: 6 Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

Tänään olemme vaeltaneet pyhiin, tehneet matkaa Aurajoen vartta pitkin. Maisema on hoitanut kauneudellaan. Aloitimme Turun tuomiokirkolta, olemme levähtäneet Keski-aikaisten kirkkojen pihoilla, Suomen vanhimman löydetyn kirkon paikalla ja kiivenneet Vanhalinnan linnavuorelle ja lopuksi saapuneet Liedon kirkkoon.

Emme ole tällä reitillä ensimmäisiä vaeltajia. Näitä polkuja ovat tallanneet lukemattomat pyhiinvaeltajat ennen meitä.

Mille matkalle lähdemme, kun lähdemme pyhiinvaellukselle?

Aurajokilaakson vahoja pyhiinvaellusreittejä on vuosisatojen ajan kuljettu etsien sielun rauhaa. Samalla kun on tehty vaivalloistakin matkaa kohti pyhää paikkaa, on tehty myös toista matkaa: matkaa omaan sisimpään.

Niin kuin aina, niin myös tänään matkaa on suunnittelu, siihen on varustauduttu. Matkalla on lähtö, itse vaellus, perille pääsemisen riemu ja lopulta kotiinpaluu.

Tällaisia pieniä matkoja teemme jatkuvasti. Niihin osaamme varustautua, osaamme lähteä, kulkea ja palata kotiin. Mutta mitä kuuluu sille pitkälle kotimatkalle, joka jännittyy elämän alun ja lopun, syntymän ja kuoleman väliin.

Matkalle, josta myös korinttolaiskirjeen katkelma kertoo: ”Hänen luokseen olemme matkalla”.

Sanat osuivat aikanaan jännitteiseen tilanteeseen. Kaksi tuhatta vuotta sitten Korintton seurakunta etsi ristiriitojen keskellä oikeaa tapaa elää kristittyinä. Silloin kyse oli epäjumalille uhratun lihan syömisestä. Kirjeen lausahdus – ”Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla” – osoittaa missä kulkee riidat ja erimielisyydet ylittävä tie.

Olemme samalla viivalla, kaikki Jumalasta lähtöisin ja olemme kaikki matkalla hänen luokseen. Kyse on matkasta alkuperäiseen yhteyteen.

Raamatussa on paljon matkakertomuksia. Jumalan kansa ymmärtää itsensä vaeltavaksi kansaksi ja kristittyjä kutsutaan ”sen tien kulkijoiksi”. Kirkko tekee matkaa läpi maailman sivun. Matkaa ei tehdä yksin, seuralaisena on Kristus itse. Hän, joka on tie, totuus ja elämä.

Näkyvän matkan rinnalla Turun tuomiokirkolta Liedon kirkkoon olemme tehneet matkan sisällämme.

***

Hengellisen matkan vaiheet ovat erilaisia.

Siihen kuuluu levollisia keitaita ja lempeitä tuulia. Useimmat meistä tunnistavat kuitenkin myös sen kokemuksen, että syystä tai toisesta selkeästä ja selväpiirteisestä maisemasta on pitänyt lähteä liikkeelle. Myös hengelliselle matkalle kuuluu kasvu aikuisuuteen.

Matkalle on ehkä sattunut yksinäisiä erämaataipaleita, joissa sanat ovat kadonneet tavoittamattomiin, kylmät tuulet puhaltavat, merkitykset muuttuvat ja uuden kielen ja uudenlaisten näkyjen rakentuminen vaatii aikansa. On kokemuksia, joille ei ehkä koskaan löydy sanoja. On taipaleita, joita ei voi jakaa.

Voi käydä niin, että kulku hidastuu, elämän perimmäiset kysymykset eivät jätä rauhaan, eikä niitä voi hukuttaa tehokkaan tekemisen alle.

Jokainen meistä joutuu joskus suurten kysymysten eteen. Ja toisinaan hengellinen matka vie yöhön ja autiomaahan. Huhuilemme kuin huuhkajat autiomaassa.

Meitä ennen vaeltaneet muistuttavat, että pimeä yö on Jumalan työtä ihmisessä. Autiomaa voi olla uusi alku, paikka, jossa oman elämän suunta jäsentyy uudestaan: ”Katso, minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa. Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” (Jes. 43:19)

Näillä yksinäisillä matkoilla on hyvä muistaa, että hiljaisuus on Jumalan ensimmäinen kieli. Hiljaisuudesta kaikki kerran alkoi. Hiljaisuudessa tunnistamme syvimmät kaipauksemme. Hiljaisuudessa me edelleen löydämme alkuperäisen yhteytemme ja voimme erottaa Jumalan ääneen: ”Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla.”

Yhä edelleen Jumala luo uutta tyhjästä.

Hiljaisuudessa emme ole yksin.

Meidän ei tarvitse rikkoa alkuperäistä yhteyttämme, eikä katkaista juuriamme.

***

Edessä oleva syksy on yksi luonnon rytmin sanelema taitekohta. Sen tunnistaa elokuun illassa kesäpaikan maisemassa tai kypsän viljapellon aaltoilevaa liikettä ihmetellessä. Maailma on kaunis, ja sitä tuntee olevansa luomisen lähteillä. On niin perillä kuin vain tässä maailmassa voi olla. Ja samalla tietää syvästi sen, että kohta kesä kääntyy syksyksi. Vuodet vierivät, välillä kaipaus helpottaa, muttei kokonaan koskaan sammu.

Elokuu tekee näkyväksi meissä olevan ikävän, muukalaisuutemme ja sen, miten lyhyt on matka keväästä syksyyn, tuomiokirkolta Liedon kirkolle. Ja miten lyhyt on lopulta ihmisen matka syntymästä kuolemaan.

***

Jokainen pienen matkan alku on muistutus kaiken alusta. Ja jokainen matkan pää, on muistutus kerran toteutuvasta perille pääsemisestä.

Tässä kaiken alun ja kaiken lopun välissä toteutuu ihmisen elämä ja kertakaikkinen vaellus maan päällä ja taivaan alla.

Läpi elämämme kaipaamme paikkaan, jossa kysymykset elämän mielestä ja merkityksestä hetkeksi laantuisivat. Paikkaan, jossa voimme tuntea olevamme hetken perillä ja kuitenkin yhtä aikaa tiedämme, että kaikki ei olekaan tässä.

Tällä kotimatkalla kaipaamme rakkautta ja hyväksyntää.

Kaoottisessa maailmassa kaipaamme kauneutta ja tyyneyttä, joka pitää meidät koossa.

***

Tänään olemme kulkeneet kauniissa maailmassa. Toivon, että myös sinä radionkuuntelija, olet päässyt mielikuvissasi Aurajokilaakson maisemiin, joissa tien kulkijat ovat kulkeneet läpi niittyjen ja erämaiden. Erityisesti ajattelen sinua, joka et enää syystä tai toisesta pääse liikkeelle.

Jumala tekee matkaa sinun kanssasi.

Olemme hetken jakaneet matkan vaivat ja ilot. Se on tuonut meidät yhteen, murtanut erillisyyttämme ja yksinäisyyttämme.

Mutta kun kerran sitten pääsemme perille, onko joku vastassa?

Korinttolaiskirjeen näkymä on yliajallinen. Se lupaa: Hänen luokseen olemme matkalla. Ihmisen taival on viime kädessä kuin päättymätön kotimatka. Elämän ja matkan kuluttamaa on vastassa ”Hän”. Ja ”Hän” näkee meidät voittajina.

Silloin, kun väsymys painaa maahan, voit luottaa: Kristus on lähellä. Matkalla ”murtunnutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.”

***

Ja lopulta perille päässeellä on edessä pitkä matka.