Kosketuksen voima – radion aamuhartaus 5.2.2015

Itkevää lasta tai pelkäävää ihmistä ei voi rauhoittaa kuvaamalla, millainen on äidin tai isän syli, millainen on hyvän aikuisen syli. Vain toinen ihminen kosketuksen kautta voi saada sen aikaan.

Nuorena lukiolaisena sain pitää toista ihmistä lähelläni tavalla, joka jätti minuun syvän jäljen. Hoidin paljon siskoni lapsia. Nuorempi lapsista, Kaisa, oli tuolloin puolitoistavuotias.

Kaisa tykkäsi nukahtaa päiväunille sylissä. Istuimme kiikkutuolissa ja pieni lapsi painoi päänsä sydäntäni vasten. Lapsi etsi päällään asennon, jossa kuuli ja tunsi sydämeni lyönnit. Samalla tavalla minä tunsin kehoani vasten lapsen lämmön, hengityksen ja koko olemuksen. Keinutin kiikkutuolia hissukseen, ehkä hyräilin jotain ja vähitellen lapsen keho rentoutui ja vaipui uneen.

Nuorelle ihmiselle tämä oli järisyttävä kokemus. Ymmärsin lisää läheisyyden ja kosketuksen voimasta.

Kaisa palautui mieleeni lukiessani lehdestä juttua: ”Syli suojaa aivoja”. (K&K, Outi Reinola) Jutussa kirjoitettiin, että ”Kasvaville aivoille syli on korvaamaton kokemus” ja kerrottiin, miten nykytutkimus osoittaa, että ”aivojen myönteiset tunnealueet kehittyvät parhaiten läheisyydessä ja yhteydessä toisiin ihmisiin.” Jutun mukaan olennaista on vuorovaikutus ja kosketus: ”sylissä pito on keinoista väkevin, tärkein elementti on kosketus”. Mikään ei voi korvata kokemusta kosketuksesta. Ihmislapsi ei kehity ilman kosketusta.

Myös Raamatussa on kertomuksia kosketuksen merkityksestä. Jeesus ja hänen seuraajansa parantavat sairaita ihmeitä tekevällä kosketuksella. Kosketus on sekä konkreettista käsin koskettamista että sanojen ja tekojen kautta koskettamista. Jeesus katsoo ihmistä, ojentaa kätensä, ottaa syliin ja laitta kätensä ihmisen päälle.

Kosketukseen liittyy kertomuksissa myös jotain peruuttamatonta: Jeesus kavallettiin Juudaksen kosketuksella, ja kosketus on usein yhdistetty myös syntiinlankeemukseen.

Jeesuksen kosketus symbolisoi siunausta ja rakkautta, välittää suojaa, hyväksyntää ja huolenpitoa. Tutuimmat kuvat Jumalan sylistä ja hyvästä kosketuksesta ovat lasten evankeliumista sekä tuhlaajapoikakertomuksesta: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.” Mark. 10:15–16

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” Luuk. 15:20 Isän ja pojan syleily on ehdotonta. Isän anteeksiantavat kädet kutsuvat takaisin kotiin ja jakamaan elämän lahjasta: ”kaikki mikä on minun, on sinun”.


Kosketus on rakkauden ele, joka saattaa ihmisiä yhteen. Erityisellä tavalla olemme toisemme iholla elämän rajalla: syntymässä ja tärkeää olisi, että myös kuolinvuoteen äärellä. Lähellä olemisen tarve on ihmisessä myös koko elämän matkan ajan. Jos lapsen aivot kehittyvät sylissä, on varmasti myös niin, että aikuinen voi paremmin, kun saa tuntea toisen ihmisen kosketuksen. Kosketuksen kautta tunnemme, että lähellä on joku, joka rakastaa. Suhteessa toiseen ja toisiin hahmotamme oman paikkamme ja tunnistamme ruumiimme rajat. Meistä tulee itsemme.

Ihojen läheisyyteen – ja niiden etäisyyteen liittyy kuitenkin myös paljon kaipuuta, kipua ja häpeää. On monia, jotka ovat tunteneet iholla pahan, väkivaltaisen kosketuksen. Kosketus voi tehdä sekä syvästi hyvää että pahaa, parantaa ja haavoittaa. Paha syli, lapsuuden ja aikuisuuden laiminlyönnit tuntuvat iholla pitkään. Myös yksinäisyys on usein kosketuksen puutetta.

Itkevää lasta tai pelkäävää ihmistä ei voi rauhoittaa kuvaamalla, millainen on äidin tai isän syli, millainen on hyvän aikuisen syli. Vain toinen ihminen kosketuksen kautta voi saada sen aikaan. Yksinäistä ja eksynyttä, synnin painamaa ihmistä ei tyynnytä kuvailut Jumalan armosta, vaan Jumalan armahtava syli.

Kohtaamme Jumalan tänään myös toisessa ihmisessä. Tarvitaan toinen ihminen, että rakkaus konkretisoituu. Jotta ymmärtäisimme, jotta voisimme käsin koskettaa, Jumala tuli ihmiseksi ja tulee yhä luoksemme tähän synnin ja kuoleman todellisuuteen.

Jumalan syli on auki. Jeesus kutsui luokseen erityisesti lapsia, mutta yhtälailla nurkkaan ajettuja ja väheksyttyjä, yksinäisiä ja sairaita, hylättyjä ja etsiviä, väsyneitä ja erilaisia elämän kuormia kantavia. Hän kutsuu yhä luokseen, koskettaa ja lupaa: ”sitä, joka tulee luokseni, minä en aja pois”. Joh. 6:37

Jumalan sylissä saat antautua täyteen elämään. Saat uskoa elämäsi Jumalan käsiin, voit heittää pois kaiken sisäisen hälinän. Ehkä voit kokea niin kuin Daavid: ”Olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen.” Ps. 131:2

Pientä Kaisaa hoitaessani en ymmärtänyt, että sain liittyä kokemukseen, joka on ollut totta maailmansivun. Näin sanoo Herra:
– Katso, minä ohjaan Siioniin rauhan kuin virran.
Kuin uomastaan tulvivan puron minä käännän sen luo kansojen rikkaudet.
Sen imeväisiä kannetaan sylissä ja keinutellaan polvien päällä.
Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan. Jes 66:12–13