Hiljaisuus huutaa – Lilja 10/2018

Syksyisenä viikonloppuna meloimme Uudenkaupungin saariston edustalla. Maisema oli kuin sadusta. Meri oli tyyni, mutta suuren vesimassan liikkeet keinuttivat kajakkia: meri velloi rauhallisesti mutta vahvasti. Taivaankansi piirtyi vaaleanpunaisen erilaisissa sävyissä. Hiljaisuus oli syvää ja kauneus pyhää. Jostain saattoi kuulua veden tai lintujen ääniä. Kaukana kulki yksittäinen vene. Kun pimeys peitti alleen kaiken, vähitellen erottuivat tähdet. Muistin taas, mitä tarkoittaa tähtitarha. Teltan oviaukosta ihmettelimme maailman täydellisyyttä, aikaa ja ajattomuutta. Oma elämä asettui laajempaan perspektiiviin.

Tähtitarhan alla oli helppo uskoa Jumalaan ja siihen, että Hän on tämän kaiken luonut. Tällaisena tämä maisema on ollut ennen minua, se on sitä nyt ja se on tässä myös minun jälkeeni. Vai onko? Olenko osannut varjella tätä kaikkea?

Kauniiden syyspäivien lisäksi saimme nauttia lämpimästä kesästä. Se taisi synnyttää meissä enemmän iloa kuin huolta. Tällainen säiden vaihtelu tuntui hyvältä. Haluamme uskoa, että yksittäisen vuoden kuumudesta ja kuivuudesta ei voi vielä ajatella mitään. Ja kuitenkin me tiedämme: ilmasto lämpenee ja sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Samaan aikaan kun jätevuoret kasvavat, jäätikkö pienenee ja luonnon monimuotoisuus on uhattuna.

Maailman keskilämpötilan nousun seuraukset voivat olla tuhoisia. Jo kahden asteen nousun seuraukset ovat arvaamattomia. Neljän asteen nousu tarkoittaisi sitä, että osalla maapalloa ei enää voida elää: ihmiset joutuisivat pakenemaan kodeistaan kuivuuden ja kuumuden takia, toisaalla meren pinta nousisi, syttyisi sotia.

Me kuulumme niihin, jotka kuluttavat eniten. Viimeisen 30 vuoden aikana olemme kasvattaneet kulutustottumuksiamme niin paljon, että olemme päästäneet ilmakehään enemmän hiilidioksidia kuin kaikkina aiempina vuosina yhteensä.

Tänään jo tiedämme, että ilmastomuutosta ei enää voi torjua, mutta me voimme hillitä sitä. Etuoikeutetusta asemasta ei ole helppoa luopua, mutta elämätapojemme on muututtava. Kulutustottumukset ovat niin kiinteä osa arkeamme ja käsitystä hyvästä elämästä, että helppoa se ei ole.

Kohtuullisuuden kutsu koskettaa meistä jokaista. Rukouksen lisäksi meidän pitää pystyä myös tekoihin. Voisimmeko yhdistää voimamme?

Kauniissa syysyössä Jumala puhuu. Se ei ole puhetta, jonka voisi kuulla, ei sanoja. Se on hiljaista huutoa taivaan kaaren yli.

Kuulenko minä sen huudon, kun arjessa teen valintojani. Kuuletko sinä sen?