Ajatuksia

Jaettua kodittomuutta – Lilja 2/2016 Helmikuun sunnuntaina jännitin kirkonpenkissä enemmän kuin muistan pitkään aikaan jännittäneeni. Minulla ei ollut kirkossa erityistä tehtävää. En siis pelännyt itseäni. Eikä minulla ollut yhtään syytä jännittää vuorossa olevien työntekijöiden tai …

Ajatuksia

Uskonnolliset symbolit maan alle? – Lilja 3/2017 Kauan uskottiin, että uskonto on häviämässä julkisesta tilasta ja että siitä tulee yksityisasia. Maailman uskontojen tulevaisuus –raportin mukaan maapallon väestö tulee kuitenkin olemaan tulevaisuudessa aiempaa uskonnollisempaa ja suurten …

Ajatuksia

Jumalan sukupuoli – Lilja 11/2017 Kirkkovuoden päättyessä niin Suomessa kuin maailmalla ihmeteltiin uutisia Ruotsin kirkosta. Uutisen kohu oli se, että naapurissa uudistettu kirkkokäsikirja ohjeistaa, että herra-sanan tai maskuliinisen han-persoonapronomin lisäksi Jumalasta tulisi käyttää myös yksinkertaista …

Ajatuksia

Varjele rauhaa – Hiljaisuuden ystävät 3/2018 Viime talvena voin paremmin kuin aikoihin. Vietimme perheeni kanssa talvea ulkomailla ja elämä ja arki yksinkertaistuivat. Etäisyys normaaliin arkeen ja uudenlaiset näköalat tekivät hyvää. Jälkikäteen olen miettinyt, mistä syvimmillään …

Ajatuksia

Ruumis kaipaa rukousta – Lilja 4/2018 Ihminen on kokonaisuus. Ihminen voi hyvin, kun sielu, mieli ja ruumis voivat hyvin. Jo antiikinajan oppineet kiteyttivät ihmisen hyvinvoinnin sanontaan: ”terve sielu terveessä ruumissa”. Silti helposti laiminlyömme jotakin näistä …

Ajatuksia

Tunnin mittainen messu ja muita Espanjan tuomisia – Ristiveto 4/2018 Olen juuri palannut Espanjasta, missä työskentelin osa-aikaisena turisti- ja siirtolaispappina. Aika Espanjassa teki hyvää. Etelä-Espanjan vuoristot ja luonnon kauneus hoitivat sielua ja mieltä perusteellisesti. Erityisen …

Ajatuksia

Kirkkotila taipuu moneen – Ristiveto 5/2018 Tiukkeneva talous voi synnyttää myös luovuutta seurakuntien elämässä. Vierailimme äskettäin Berliinissä kolmessa erilaisessa seurakunnassa, joissa kaikissa seurakunnan olemisen tapaa oli rakennettu uudella tavalla. Silmiinpistävää oli suostuminen muutokseen. Hykerryttävin kokemus …

Ajatuksia

Mitä jos kirkon työntekijän olisi pakko käydä kirkossa? – Ristiveto 8/2018 Ei ole mikään salaisuus, että kirkon työntekijät eivät käy erityisen ahkerasti kirkossa. Jumalanpalveluksissa ei käydä vapaa-ajalla, eikä usein edes työpäivinä ellei siellä ole määriteltyä …

Ajatuksia

Hiljaisuus huutaa – Lilja 10/2018 Syksyisenä viikonloppuna meloimme Uudenkaupungin saariston edustalla. Maisema oli kuin sadusta. Meri oli tyyni, mutta suuren vesimassan liikkeet keinuttivat kajakkia: meri velloi rauhallisesti mutta vahvasti. Taivaankansi piirtyi vaaleanpunaisen erilaisissa sävyissä. Hiljaisuus …

Ajatuksia

Älkää tuomitko – Ristiveto 11/2018 Tuleva sunnuntai on kirkkovuoden viimeinen pyhä, tuomiosunnuntai. Pyhän ja sen viestin voi helposti ohittaa, mutta jos tuomiosunnuntaille antaa tilaa, se vie peilin eteen. Juttelin äskettäin jo hyvään ikään ehtineen ihmisen …